Tekstit

Tammikuu; uusia alkuja

Kuva
Uusi vuosi! Tammikuukin ehtinyt jo puoleen.  Aurinkoa on nähty juuri sen verran, ettei usko sen olemassaoloon ole täysin kadonnut. Sadetta, loskaa, mustaa ja harmaan sävyjä ollut sitäkin enemmän. Tohtiiko siihen luottaa, että kevät tuo taas valoa ja elämää tullessaan?

Tapanahan on tehdä tiliä vanhan vuoden tuloista ja menoista, iloista ja suruista. Vaan enpä ole jaksanut miettiä menneitä. Tässä ja nyt on aivan tarpeeksi kaikkea.
Annan aivan suosiolla jonkun muun, viisaamman analysoida vaikkapa sitä, miksi tunnen suoranaista syyllisyyttä äkkiä saamastani runsaasta vapaa-ajasta. Siis siitä joutoajasta, jota niin kovasti itselleni olen toivonut. Haaveillut levosta ja palautumisesta, mahdollisuudesta tehdä kaikkia niitä asioita, joita en ole viime vuosina jaksanut tehdä. 
Nyt sitä aikaa siis on. Mille alkaisin?
Vuosi sitten joulukuussa polkaistiin käyntiin jälleen yksi elämänmuutos; uusi koti, uusi kaupunki, uusi työ. Työn takia kaikki. Elämääni aukesi hyvät näkymät tehdä vielä muutama v…

Syyskuu

Kuva
Miten paljon voikaan syksyä rakastaa?  
Sen sumuisia aamuja, raikkaita päiviä, sinisiä tähtiöitä. Sen  kirkkaina loistavia värejä, tuulen puuskaista havinaa haapapuissa, kuivien lehtien rapinaa askelten alla.  Eikä vähiten sitä kirpeää tuoksua ilmassa ja maassa, metsissä ja jängillä...




Lapsesta saakka olen rakastanut syyskuuta. Sen parhaita hetkiä olivat isän kanssa tehdyt pitkät, kiireettömät marja- ja sieniretket sekä varhaisen aamun jänisjahdit. Omien lasten ollessa pieniä kuljetin heitä mukanani metsissä ja opetin tuntemaan sienet. Kävimme marjastamassa koko perheen voimin ja pojat kulkivat isänsä matkassa metsällä. Luonnosta tuli lapsillekin tärkeä osa elämää ja he taas ovat opettaneet omat lapsensa luonnon tuntemiseen ja siellä liikkumiseen . 

Uudessa asuinpaikassa on haasteellista opetella tuntemaan maastoa ja reittejä, joilla saattaisi löytyä sieniä ja marjoja. Onnekseni olen tutustunut ihmisiin, jotka ovat neuvoneet mihin kannattaa mennä tai jopa vieneet  minut mukanaan. Saali…

Terveisiä Verlasta

Kuva
Kesäisiä terveisiä Verlasta!

Podin taas muutaman kammottavan päivän ajan kovia selkäkipuja ja popsin paniikissa lääkkeitä niin, että pääkin puutui. Halusin pysyä kivun herrana, koska en todellakaan halua taas joutua pitkille sairauslomille! Niinpä niin! Mikä lie muistutus kuolevaisuudesta tuokin selkäkipu oli mutta onneksi tällä kertaa tokeni nopeasti. 


Kivulta ja lääkehuuruilta kykenin juuri ja juuri koiran ulkoiluttamaan, muuten katselin sään vaihteluja ikkunasta sohvalla lojuen. 
Kun sitten aamulla heräsin  jo klo 6 lähes kivuttomana, päätin tehdä jotain mukavaa, semminkin, kun aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta ja säätiedotus lupaili poutaa. Eli Nappis koppaan, autoon ja menoksi!



Ei ollut mitään suunnitelmaa, kunhan läksin ajelemaan. Sen verran karttaa katselin, että tie 46 varrella, n 10 km kotoa näytti olevan Sompasen uimaranta, jonka päätin katsastaa. Ohitin uimarannan tienhaaran, mutta löysin parkkipaikan, josta pääsi Sompasen järven rantaan ja Nappis vapautettiin mie…

Juhannusta!

Kuva
Juhannus!
Tänä(kään) vuonna en juhli tätä keskikesän karnevaalia sen kummemmin.  Muistan miten lapsuuskodissa Juhannusta varten siivottiin päiväkausia, miten lattioille levitettiin mäntysuovan ja tuulen tuoksuiset matot ja ikkunoihin kesäverhot. Ruokia ja leipomuksia tehtiin "koko pataljoonalle" ja vierasvaraksikin. Kun kaikki oli valmista, pystytettiin portaiden pieliin nuoria koivuja tuoksumaan ja maljakoihin päivänkakkarakimppuja. Saunan jälkeen sai pukea parhaan kesämekon päälle ja Juhannus sai alkaa!
Nyt imuri  nojailee edelleen komeron oveen ja aina siihen kompuroidessani tulee sanottua ruma sana. Kiusallista puuhaa, koska Nappis on imuroinnin ajaksi suljettava kylppäriin, se kun pyrkii "tappamaan" imurin. Kylppäristä kuuluu hurjaa haukuntaa  imurin murinan yli ja saatan vain arvailla, mitä mieltä naapurit tästä metelistä ovat...  Luon siis vain laiskoja silmäyksiä sohvan nurkasta imurin suuntaan.

Takana on vilkas työviikko ja paljon ajokilometreja. Työ sota…

Pekka Poutaa se jo nauratti, minua ei...!

Kuva
Kevät!

Se on heittäytynyt juoniksi. Se tulee lähelle, hivelee ihmispolon sisintä, kantaa kaipausta lämpöön, lupailee parempaa, ottaa valtaansa... Ja juuri kun siirrät toppatakkisi varastoon uskoen kevään lupauksiin, se seuraavassa hetkessä muuttaakin mielensä, pakenee ja tekee tilaa talven kylmille... Kerta kerran jälkeen!



Oikukkaita säitä on jatkunut jo pitkään, väsymykseen ja kyllästymiseen saakka. Niiden vaikutuksen on voinut tuntea mielialoissa ja yleisessä vireystilassa. On kiinnostavaa nähdä, jatkuuko epävakaisuus vielä tänäkin kesänä. Koko edellinen vuosihan oli poikkeuksellinen, syksystä ja talvesta ei haluta edes puhua...

Vaan eihän tämä mitään uutta ja ihmeellistä ole. Kautta ihmiskunnan historian erilaiset luonnonmullistukset  ja katastrofit ovat piinanneet maapalloa aiheuttaen tuhoa luonnolle, eläimille ja ihmisille. Vain 150 vuotta sitten koettiin Suomessa jotain samankaltaista, tosin paljon voimallisemmin. Tuolloin säiden vaihtelut, hallat, kylmyys ja märkyys aiheuttivat…

Kotoutuminen

Kuva
Nämä muutamat kuukaudet Kouvolassa ovat kuluneet niin vauhdilla, että aivan hengästyttää!

Minulta kysytään usein, onko kaikki hyvin, viihdynkö uudessa kotiaupungissani, enkä ole osannut vastata. Enpä ole juurikaan ehtinyt tuntojani pohtimaan, ajatuksiani jäsentämään. Toki kaupunki on jo tullut tutuksi ja kaikki tarvittava löytyy. Kotikontukin on peräti turvallinen, onhan poliisi ja palokunta aivan lähialueella ja lähin palvelutalo kotikadun varrella, sitten kun sitä tarvitaan.



Liukkaalla liikekannalla olen ollut muutenkin; monena viikonloppuna olen kärrännyt vuokrapakulla kuormia Kirkkonummelle ja paluukyytiin on hamstrattu kotiin tuotavaksi puuttuvat kalusteet.
 Koti onkin nyt valmis! Sopii alkaa asumaan, kunhan vielä jaksan laittaa kaiken oikeille paikoilleen ja siistiä huushollini.

Eilenkin pakkasin koiran auton kyytiin ja läksin tien päälle. Kävin tervehtimässä vanhinta sisartani mikkeliläisessä palvelutalossa. Sisar sairastaa dementiaa, enkä ole häntä pian pariin vuoteen tavannut…

Tautisia aikoja on eletty...

Kuva
Olin juuri äsken näkevinäni häivähdyksen auringosta! Vai kuvittelinkohan vain? Ehkä kyseessä oli migreenin aiheuttama valoilmiö näkökentässä.
Tautisia aikoja on eletty. Pitkään muhinut ja kotihoidolla kauan hiljaisena pidetty flunssa puhkesi – tottakai – lomalla. Olin ottanut muutaman lomapäivän mennäkseni auttamaan tytärtä muutossa, mutta lopulta tauti otti voiton, eikä voimia ollut paljoakaan tarkoitettuun, eli tavaroiden pakkaamiseen lähtöpäässä, eikä niiden purkamiseen uudessa kodissa.
Viikon vierailulla ehti muutakin kuin sairastamaan. Käytiin ostosreissulla hämmästelemässä, ettei Nummela, se erään tunnetun muusikon tunnetuksi tekemä, olekaan mikään ihan pikkuinen takamaiden taajama, vaan vauraan ja ison oloinen keskus, jossa löytyi jos jonkinlaista merkkikauppaa ja suuria ostostaivaita joka lähtöön. Ikeassakin käytiin, se oli yhtä uuvuttavaa kuin aina ennenkin.
En ole koskaan aiemmin käynyt huutokaupassa, mutta kun vävykin sairastui, lupauduin tyttären seuraksi Helanderille. Vai…